maanantai 29. lokakuuta 2018

Arctic Trophy III - sulanmaan valjakkokisat

Arktiset verokoirat ry järjesti 27.-28.10.2018 Ylämaalla sulanmaan valjakkokisat ja sinnehän piti päästä harrasteluokkaan kokeilemaan. 
Rata oli 2,9 km ja se juostiin molempina päivinä. Rata oli koiralle sekä minullekkin erittäin mieluinen, vauhdikas ja sopivan vaihteleva.

Lauantaina lähdimme ensimmäisenä radalle ja Ripa juoksi hienosti koko matkan aikaan 10:41
Omaan suoritukseeni en ollut tyytyväinen. Jalat oli tönköt ja hengityskään ei luistanut.
Silti sijoituksemme ensimmäisen päivän jälkeen oli hyvä. Oltiin kolmansia vain 20 sekuntia kärjestä jäljessä.
Reilu 2 km jo matkaa takana. 📷 Jouko Mikkonen

 Lauantaina maali on jo muutaman metrin päässä.

Sunnuntaina Ripa oli aamulla vaisu, ei maistunut energiatankkaus eikä vesi. Koko matkan poika makasi autossa ihan hiljaa, mikä on erittäin harvinaista. Kilpailupaikalle päästyään Ripa aloitti aivan mahdottoman haukkumisen ja olisi ollut heti lähdössä radalle.
Matkaan päästiinkin lähtemään tälläkertaa kolmantena ja Ripa oli todella innoissaan. Nyt meni kaikki nappiin, koira juoksi upeasti, omat jalat sekä hengitys toimi. Lauantain yksin puurtamisen sijaan saatiin matkalle myös muutama ohituskin, jotka sujui todella hienosti. Ripa ei toisista koirista välittänyt tippaakaan, vaikka Lilli sammari otti kerran Ripaa poskivilloista kiinnikkin ohitustilanteessa. Aivan mahtavaa treeniä koiralle. Sunnuntaina saimme ajaksi 9:58 eli hienosti parannettiin edellisestä päivästä.

Blondien loppukiri. 📷 Marja-Liisa Kiuru

Kahden päivän yhteisaika meillä oli 20:39 ja sijoitus 1 🏆
Vauhtia meillä oli 16,85 km/h
Eroa toiseksi tulleeseen oli 57 sekuntia ja kolmoseen 1:39
Tasaista porukkaa oli siis radalla.

Aivan ihana mahdollisuus osallistua harrastelijana kilpailuihin ja saada koiralle sekä itselle uusia mukavia kokemuksia.

Ripa polleana mitallinsa sekä palkinnoksi saamansa sapuskan kanssa.

 Tainan ja Leian räpeltäessä agility kisoissa Lappeenrannassa pääsi Macy kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässään vetohommia. Tyttö ei aristellut yhtään vetovaljaita eikä kikkaria. Aivan mahtava vetokoiran alku meillä kasvamassa. 😍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti