perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kovapäinen koiruus

Perjantaina helmikuun 5. Vellu kiidätettiin vauhdilla Kouvolan eläinsairaalaan aika huonolla ennusteella. Poika sai todella kovan tällin päähänsä hevosen kaviosta ja kävi hyvin lähellä kuolemaa. Perjantai iltana Vellun tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä. Lauantaina poika alkoi näyttää jo vähän toipumisen merkkejä, mutta vieläkään ei kovin suuria toiveita annettu. Sunnuntaina Vellu haettiin kotiin ja vieläkin pojan tulevaisuus oli erittäin epävarma. Viikko meni pojan suurimaksi osaksi nukkuessa voimakkaiden kipulääkkeiden vuoksi. 

Vellun toipuminen eteni pienin askelin eteenpäin. Yhtenä päivänä poika oli todella reipas ja seuraavana päivänä taas nukuttiin. Ennustetta pojan toipumisesta kukaan ei pystynyt meille antamaan, joten päivä kerrallaan mentiin eteenpäin.

Nyt Vellu elää suht normaalia arkea. Onnettomuus rauhoitti meidän reikäpäätä jonkun verran ja äänenkäyttö on pojalla myös vähentynyt. Vielä pitää välttää koiraa kiihdyttäviä ja stressaavia tilanteita, eli suht tasaista arkea pojan kanssa pitää elellä. Kukaan ei pysty kertomaan jääkö Vellulle minkäasteinen aivovamma ja miten se tulee arjessa näkymään. 

Eletään päivä kerrella ja nautitaan yhteisistä hetkistä koiriemme kanssa.💕



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti