maanantai 11. maaliskuuta 2019

Murhaa lekua-sprintti weekendi 9.-10.3.2019

Tiia ja Ripa osallistuivat Mäntyharjulla järjestettävien valjakkohiihdon SM-kisojen yhteydessä järjestettävään kelkkaluokkaan. Kun kyseessä oli hiihtokilpailut, niin koirien rodutkin oli kovaa juoksevia lintukoiria sekä muita sprinttereitä. Arktisia vetokoiria koko viikonloppuna kisasi aivan muutama. Mekin kisattiin saksanseisojien sekä dobermannin kanssa, joten sijoitus oli tiedossa jo ennen kisoja.

Lauantaina oli epävirallinen yhdenkoiran kelkkaluokka, jossa matkana 1,5 km.
 Ripa oli lauantaina aivan kuutamolla rankan viikon jälkeen. Pojalla oli vauhti sekä suunnat aivan hukassa. Vähemmästäkin pojan pää menee sekaisin, kun Maiza tuoksuu kotona niin hyvälle. Oli siis pojan pää mennyt naisista aivan sekaisin. Oltiin kuitenkin neljänsiä ajalla 6:33,9 ja yllättäen ero kärkeen oli vain 1:51,1

Sunnuntaina oli vuorossa yhden koiran kelkkaluokka harraste, jossa matkana 2 km. 
Nyt Ripa oli vähän paremmin kartalla ja suunnatkin muistuivat mieleen. Aikaa matkaan tuhraantui 8:42,1 ja ero kärkeenkin kasvoi vähän 2:27,3

Tyytyväinen pitää olla pojan suoritukseen, kun eihän sammarit ole mitään sprinttereitä. Mukavaa oli käydä katsomassa toisten vauhdikasta menoa ja oppimassa uutta itselleni vieraaksi jääneestä valjakkohiihdosta. 

Alkumetreillä ylämäen kipuamisen jälkeen.

Saattoihan se hetkellisesti näyttää kunnon menolta.

Loppusuoralla.

Etanavauhdista huolimatta Ripa tuli lentäen maaliin 😂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti